Hectigo.net
Suomeksi / in English
Muutan. Uusi osoite on oletus.fi. Hectigo.net pysyy toiminnassa toistaiseksi.

Japanin kohokohdat keväällä 2009

Japaninmatkani teekkariporukalla keväällä 2009 oli uskomaton kokemus, kaiken kaikkiaan parasta aikaa elämässäni tähän mennessä. Matkasuunnitelmamme toimi, välttävälläkin kielitaidolla pääsi hauskasti kontaktiin paikallisten kanssa, sää oli juuri oikeina päivinä aurinkoinen ja hauskoja sattumuksia riitti. Tässä parhaat kamerakännyotokset ja kohokohdat reissusta.

Matka alkoi 3 miljoonan asukkaan Osakasta, virkeästä rannikkokaupungista. Jo ensimmäinen ilta maassa oli mainio. Seurasimme Umeda Sky Buildingin katolta, kuinka auringonlasku värjäsi laskeutuvien lentokoneiden jättämät vanat kauniin oransseiksi värivalojen hiljalleen syttyessä. Tästä oli hyvä lähteä liikkeelle!

Jukka Länsineva kiipeää kiotolaista mäkeä

Matka jatkui seuraavaksi läheiseen Kiotoon, jossa vanha löi kättä modernin kanssa - ja jalat väsyivät yli 20 kilometrin päiväkävelymatkalla, vaikka myös japanilaista taksia tuli koitettua. Laitakaupungin mäkiä sahattiin ehkä turhankin monta kertaa edestakaisin.

Näköaloja löytyi myös satoja vuosia lähes alkuperäiskuntoisena säilyneestä Himejin linnasta...

...ja kaarevista liukuportaista Osakan Amerikamuran Big Step -ostoskeskuksesta.

Matkalla suunnattiin myös eloisaan Hiroshiman miljoonakaupunkiin, jossa rauhanmuseon käymisen lisäksi syötiin yhdet lukuisista herkullisista jäätelöannoksista.

Viereiseltä Miyajiman saarelta löysimme ystävällismielisiä elämänmuotoja, puhumattakaan niiden papanoista...

...ja toki myös yhdeksi Japanin kauneimmista näyistä tituleeratun Miyajiman torii-portin.

Japanissa kävelymatkaa mitataan yleensä ajassa, tässä kyltissä erityisen ansiokkaasti. Miyajiman köysiradan aukioloajat ikävä kyllä missasimme. Muutenkin julkinen liikenne pyörii hassujen aikataulujen ympärillä, sillä junat loppuvat puolenyön jälkeen kuin seinään.

Toisaalta viimeisen junan missanneille riittää 24h-paikkoja, kuten tämä kirja- ja mediatavaratalo.

Matka jatkui vielä Osakassa, jossa näimme ehkäpä maailman komeimman hotellin julkisivun...

...sekä myös toisenlaista hotellimainontaa.

Sarjatulikolikkoammunta

Pahimmassa eriskummallisuuden puuskassaan japanilaiset ovat onnistuneet kehittämään maailman tylsimmän pelin palkinnon ansaitsevan pachinkon, mutta toisaalta myös maailman hienoimman uhkapelin - sarjatulikolikkoammunnan. Tässä versiossa oheisrekvisiittana on pallovuoristorata, toisissa oli dinosauruksia.

Japani on kuuluisa myös elektroniikalla höystetyistä vessoistaan, eikä tämä lavuaari ollut poikkeus. Vasemmalla saippua-automaatti, keskellä vesi ja oikealla kuivaus. Tokion hotellin vessanpöntössämme oli noin 20 ohjausnappulaa.

Mikäpä myöskään estäisi kalastamasta uhkapelihallin kellarissa? Salamalla valokuvaus tosin on kala-altaalla kielletty, samoin kuin kännykkään puhuminen junissa, tai tupakointi ulkona kaduilla.

Osakasta siirryimme matkan puolivälissä maaseudulle Izun niemimaalle. Yösijanamme olleessa Amagisoo-ryokanissa heittäydyimme vitsikkäiksi ja otimme poseerauskuvia yukatoissa. Tämän lisäksi kiersimme kaikki tarjolla olleet yli 20 erilaista onsen-kylpyä ja söimme kahtena iltana 12 ruokalajin kaiseki-illallisen - tällöin kamera ei ymmärrettävästi ollut mukana.

Izun 7 vesiputousta metsästämässä

Lähistöltä löytyi lyhyt lenkki, jonka varrelta saattoi bongata seitsemän melko komeaa vesiputousta - osalla oli korkeuttakin päälle kymmenen metriä. Suurinta saattoi katsella samalla, kun rentoutui kuumassa kylvyssä.

Paluumatkalla Izusta sai myös kahlata hetkisen Tyynessä valtameressä auringon porottaessa.

Ja viimein Tokiossa! Metropolialueen hallintotalon 45. kerroksesta oli ihan passelit näköalat viereisiin pilvenpiirtäjäkortteleihin.

Laulaisitko sinä ylläolevan näköisessä karaokepaikassa? Arkisemman näköisiäkin karaokepaikkoja oli Tokiossa tarjolla, kuten myös ravintola- ja baaritarjontaa...

...aina arabiateemaisiin asti.

Edullisen sushin, herkullisten jäätelöannosten, tulisen curryn ja maistuvan pikaruoan lisäksi Japanista saa toki myös erinomaisia leivonnaisia - Andersen-ketjun puodeissa tuli asioitua useampaankin otteeseen. Paputahnatäytteisiin anpan-pulliinkin jäi koukkuun.

Myös juoma-automaattien tarjonta oli kohtuullista. Kokeilin matkan aikana arviolta 30 erilaista juoma-automaattijuomaa, joista yhtäkään ei ole saatavilla Suomessa.

Pelkästään kondomeihin erikoistunut puoti.

"Strong willpower is necessary. FIGHT WITH REAL SWORDS WITH MOUNTAIN / As long as there is a mountain there."

Tuplapihvi-tuplajuusto-pekoni-munahampurilainen edustaa terveellisen ja ekologisen japanilaisen ruokavalion tuoreinta kärkeä.

Junalla meneminen on Tokiossa näppärää, kunhan tietää paikat - laiturille pääsee Shibuyassa suoraan naisten kosmetiikkaosastolta. Maailman suurin Shinjukun asema alkoi olla vähän liikaa käsitettäväksi - jo pelkät uloskäynnit oli merkitty numeroiden lisäksi kirjaimilla, ja aseman yhteydestä löytyi useampia suuria ostoskeskuksia.

Keskellä vilkkainta Tokiota

Tokion keskelläkin oli onneksi mahdollisuuksia rauhoittua.

Toiseksi viimeisenä iltana uhrasimme aikaa myös tutustumalla paikalliseen indie-musiikkiskeneen, eikä kaduttanut. Mai Mishion sooloesitys sulatti sydämet ja sai kyynelen silmäkulmaan, ja euphoria soitti hiton hyvin. Vaan kuka ihme antaa bändilleen nimeksi Mr. Fingers? Join illan aikana myös yhden elämäni parhaista drinkeistä, viinimarjalimsalta maistuneen Cassis Sodan. Muistoksi juttutuokiosta laulajattaren kanssa jäi signeerattu levy.

Muoviruoka raflojen näyteikkunoissa houkutteli koko matkan ajan herkuttelemaan, mutta erityisesti tästä paikasta viimeisenä päivänä mukaan napattu Remon Supeshiaru oli suorastaan suussasulavan hyvää.

Lopulta matka huipentui Yoyogin puistoon, mistä löytyi mies Barack Obama -maskissa tekemässä lapsille ilmapalloeläimiä...

...sekä tietenkin perinteikäs joukko rockabilly-tanssijoita. Aurinkoisena sunnuntaipäivänä ihmiset tanssivat kaduilla, lapset leikkivät iloisesti nurmikolla, kukat kukkivat eikä kenelläkään ole kiire mihinkään. Ihan oikeasti!

Kuvissa näkyvän lisäksi...