Trainspotting
Ohjaaja: Danny Boyle
Käsikirjoittaja: John Hodge, pohjana Irwine Welshin romaani
Valmistumisvuosi: 1996
Maa: Iso-Britannia
IMDB: Trainspotting
Trainspotting alkaa nuoren miehen monologilla elämästä. Mies puhuu elämän hankkimisesta, ja kaikesta, mitä siihen kuuluu: työ, koti, vakuutus, vapaa-ajan vaatteet ja niihin sopivat matkalaukut. Merkittävä osa elokuvan sanomasta tiivistetään heti alussa puhujan asenteeseen: miksi kukaan haluaisi elää tavallista elämää, kun se on niin helkutin tylsää. Rytmikäs kohtaus nappaa heti katsojan mielenkiinnon, ja sukellus brittinuorten sairaan kauniiseen maailmaan on valmis alkamaan. Seuraavat puolitoista tuntia on täytetty musiikin tahdittamalla psykedelialla, vakavilla asioilla ja mustalla huumorilla.
Matkan varrella nähdään kaikenlaista tappeluista varkauksiin, ja elämä heittelee päähenkilöitä sinne tänne. Välillä ollaan irti huumeista, välillä kiinni niissä, ja välillä kaikki menee päin mäntyä. Yksi nuorista joutuu vankilaan, kuolema käy korjaamassa omansa, ja siinä sivussa biletetään kuin viimeistä päivää. Vessanpönttöönkin ehditään sukeltaa. Enemmän tai vähemmän irtonaiset klubeissa hankitut seksisuhteet hallitsevat päähenkilöiden sosiaalista elämää. Lopussa porukka ryhtyy käärimään rahaa välittämällä huumeita, ja vieroitushoidossa käväissyt Ewan McGregor ottaa "viimeisen piikkinsä", kun kauppatavaraa pitää testata.
Elokuvan teemaksi nousevat huumeet ja niiden edustama hedonistinen elämäntapa. Kaikenlaisia aineiden vaikutuksia käydään läpi hyvänolontunteesta rikollisuuteen, ja elokuva erottuukin edukseen jokseenkin monipuolisena huumekuvauksena. Heroinistien kämppä näyttää kurjalta paikalta asua, mutta päähenkilöille siinä on silti oma kiero hohtonsa: onko työssäkäyvien niin sanottujen hyvien ihmisten oravanpyörä yhtään parempi vaihtoehto? Nuorten kadoksissa olemisen tunne välittyy elokuvasta hyvin, ja leffa kuvaakin huumeiden maailman lisäksi myös tavallisen nykynuoren elämää. Mitään kauhean syvällistä Trainspotting ei ehdi 90 minuutissa käsittelemään, mutta leffan tyyli toimii sen verran hyvin, ettei sitä voi huonoksikaan missään tapauksessa sanoa.
Olli Etuaho