Nochnoy Dozor
Ohjaaja: Timur Bekmambetov
Käsikirjoittaja: Timur Bekmambetov, Laeta Kalogridis, Sergei Lukyanenko
Valmistumisvuosi: 2004
Maa: Venäjä
IMDB: Nochnoy Dozor
Venäläinen elokuva on taas nousussa, näin sanotaan. Itänaapurimme ovat puskeneet ilmoille leffan, joka on menestynyt varsin kohtuullisesti kansainvälisillä markkinoilla. Taloudellisesti Nochnoy Dozor on epäilemättä onnistunut paketti, mutta elokuvan taiteelliset ansiot eivät ole saavuttaneet aivan samantasoista hyväksyntää. Monet kriitikot sanovat leffaa keskinkertaiseksi, toiset peräti huonoksi. Viiden miljoonan dollarin budjetti on venäläisittäin iso, mutta suuren luokan efektimässäilyn tekemiseen länsimaissa se ei millään tapaa riittäisi.
Elokuva aloittaa kertomalla asetelmansa tuttuun Lord of the Rings -tyyliin. On käynnissä hyvän ja pahan ikiaikainen taistelu, jossa miekat kilisevät eikä kliseitä ole säästelty. Mielenkiintoisena yksityiskohtana elokuvan kertoja puhuu murtaen englanniksi, vaikka koko elokuvan dialogi käydään tämän lisäksi venäjäksi. Ehkä amerikkalaisen yleisön ajateltiin näin saavan pehmeän laskun vieraskieliseen kerrontaan, kuka tietää. Elokuvasta on olemassa myös kokonaan englanninkielinen dubbi, joten ratkaisu tuntuu jokseenkin tarpeettomalta.
Kun elokuvan juonen pääpiirteet on selitetty, alkaa itse toiminta. Päähenkilöksi on pestattu Konstantin Khabensky, yksi Venäjän tämän hetken kuumimmista näyttelijöistä. Noidan puheilla käyvä mies joutuu keskelle pimeyden voimia valvovan yövartion ratsiaa, ja päätyy tiukan moraalisen valinnan eteen. Vastakkainasettelun aika ei suinkaan ole ohi, vaikka pimeää ja valoa edustavien osapuolien välillä vallitseekin aselepo. Ennustajan lahjoilla siunattu Konsta valitsee valon, ja valmistautuu kantamaan kortensa kekoon tasapainon valvonnassa.
Vaikka mystisiä supervoimia ja hyvän ja pahan taistelua vilisevä resepti onkin varsin tuttu, ovat venäläiset onneksi onnistuneet maustamaan sitä myös täysin omanlaisillaan aineksilla. Valon sotajoukko ei koostu ainoastaan kaupungin kauniista ja rohkeista kiiltävissä nahkavermeissä, vaan mukana on yhteiskunnan koko kirjo ylipainoisista keski-ikäisistä miehistä joukkoja komentavaan vanhaan ukkoon. Myös salaisen tiimin julkisivu on osattu valita huumorilla - porukka pitää päämajaansa kaupungin valoista huolehtivan puljun tiloissa. Taistelua pimeyttä vastaan käydään monella rintamalla.
Venäläismallinen kieroutuneisuus ei kuitenkaan ulotu elokuvassa kovin syvälle, sillä toiminta ja tyyli ovat kaikesta huolimatta silkkaa Hollywoodia. Välillä tuntuu, että ohjaaja on ollut efektielokuvan reseptistä vähän turhankin innostunut, sillä erilaisia kuvafilttereitä ja äkillisiä leikkauksia käytetään häiritsevän ahkerasti. Yksittäisinä intensiiviset häröilyjaksot saattavat jopa toimia, mutta kunnollisen suvantokohtien rytmin puuttuessa kokonaisuus kärsii. Hahmokaarti on varsin laaja, eikä päähenkilöä lukuun ottamatta kenestäkään tunnu saavan oikein kunnolla kiinni. Pääpahis jää vähemmän uhkaavaksi kuin pitäisi, eikä Konstakaan hämärine näkyineen tarjoa kovin hyvää samaistumiskohdetta. Perinteinen taisteluparikonsepti olisi mahdollisesti toiminut paljon paremmin. Dialogia elokuvassa on lajityyppiin nähden luvattoman vähän.
Moskovan käyttö miljöönä nousee tietenkin myös esille, ja tuo leffalle aavistuksen verran lisää uskottavuutta ränsistyneellä ja vanhahtavalla hengellään. Kyseessä on toki moderni suurkaupunki, mutta kuvauspaikat on osattu valita erittäin osuvasti. Hyvän ja pahan lopullista taistelua ei tulla käymään amerikkalaisten pilvenpiirtäjien kattohuoneistoissa, vaan täällä Moskovan kujilla ja hylätyissä varastoissa. Päähenkilö Konsta ei asu salaisessa piilopaikassa kaupungin laitamilla, vaan tuiki tavallisessa kerrostaloasunnossa. Viereisessä huoneistossa pitää majaa vastapuolella pelaava vampyyri, ja Konsta lainailee tältä välillä tavaroita niitä tarvitessaan. Muodonmuuttajien ja verenimijöiden maailmassa on täällä myös inhimillinen vivahde. Naapurusten välinen suhde on yksi leffan hienoimpia puolia, ja sitä olisi voinut tuoda esille enemmänkin.
Täysin vaille ansioita Nochnoy Dozor ei siis kaikeksi onneksi jää. Tästäkin huolimatta seuraava katsomani venäläinen elokuva tuskin on trilogian seuraava osa. Sekava esitystapa ja keskinkertainen juoni laskevat pisteitä. Neuvostoliiton aikoihin tuotettujen epiikkojen tuntemukseni on hataralla pohjalla, ja kun ovi venäläiselokuvan maailmaan kerran on jo raollaan, voisi samantien yrittää avata sitä ihan oikeasti. Suosittelen muillekin.
Olli Etuaho