Previkkaa 2004Q2

Bakuretsu Tenshi

Arvio perustuu sarjan kahteen ensimmäiseen jaksoon

"GIRLS X GUN X 3DCG", sanoi Gonzon Bakuretsu Tenshiä mainostava sivu jo kuukausia ennen sarjan alkamista. Tarvitseeko muuta sanoakaan? Jos sarjan pääasiallinen tarjonta koostuu hiriveen hianosta seekee-mechaväkivallasta sekä fanipalvelusta, sen jokainen kopio pitäisi polttaa ja tekijät kiinnittää ruosteisilla rautanauloilla lähimpiin kaktuksiin. Humaani viihdetaiteilijoiden kohtelu on yliarvostettu hyve :). Alkuanimaation ajan sitä 3DCG:tä sentään kykenee katsomaan, mutta heikommanpuoleinen musiikki ei ainakaan paranna tunnelmaa. Ei Gonzo huonoa animointia toki kykene tekemään, mutta saisivat sentään vähän katsoa, mihin niitä taitojaan käyttävät.

Sarjan tarinan alku kertoo varmasti jostain todella tylsästä. En ole aivan varma tarkemmista yksityiskohdista, sillä meinasin nukahtaa jo ensimmäisen jakson aikana. Tapahtumapaikka on jokin hämärä kyberpunk-fantasiamaailma, jossa ammukset ovat halpoja ja ilmasto sopiva hyvin keveiden vaatteiden pitämiseen. Kunnon camp-elämystäkään on turha odottaa, sillä sellaisenakin Bakuten on jo pahasti vanhentunut.

Vaikutelma: -

Boyaku no Senritsu (Melody of Oblivion)

Arvio perustuu sarjan kahteen ensimmäiseen jaksoon

Kun animaatioviihdettä tehdään, pitää jokaisen osasen olla kohdallaan. Kaikkien tiimin jäsenten pitää osata asiansa. Heikointa lenkkiä ei saa yksinkertaisesti löytyä, sillä yksikin mokailija vaikuttaa lopputulokseen välittömästi. Joskus onnistunutta jälkeä voidaan tehdä vajaallakin kokoonpanolla, jos toiset osa-alueet ovat erityisen hyvin hallinnassa. Kokonaan virheitä ei voi kuitenkaan peittää, ja usein kovaa potentiaalia omaavat sarjat vain floppaavat. On rasittavaa ajatella, että sarja olisi helposti voinut olla paljon parempikin. Boyaku no Senritsu on tätä ryhmää omimmillaan.

Boyaku no Senritsun ansiot löytyvät pääasiassa tyylilliseltä puolelta. Ohjaaja Hiroshi Nishikiori saa aikaan todella menevää jälkeä, eikä Gainaxin animaatiotiimikään jää kovin paljoa jälkeen. Huonona puolena mainittakoon suttuiset taustat, jotka latistavat välillä pahasti tunnelmaa, mutta parhaissa kohdissa laaduttomuuksia ei onneksi joudu juuri katsomaan. Parhaimmillaan pääsee ihailemaan hieman abstraktia 3D-animointia, joka sulautuu mukavasti yhteen muun animaation kanssa. Mikään ison budjetin sarja Boyaku no Senritsu ei ole, mutta rahat on osattu käyttää oikein. Sarjassa vallitsee hieno tunnelma, joka sopii fantasiaa ja todellisuutta sekoittavaan ympäristöön.

Ansioistaan huolimatta Boyaku no Senritsu ei kuitenkaan ansaitse plussaa. Kaikki on hyvin vain niin kauan, kun hahmot eivät keskustele keskenään. Dialogi on huonohkoa, ja myös jaksojen rytmitys tuntuu hieman hiomattomalta. Käsikirjoittaja pitäisi pistää vaihtoon ja pian. Sarjan idea on sinällään ihan toimiva, eikä voi tietää, mitä siinä tulee tulevaisuudessa tapahtumaan, mutta tältä pohjalta on hankala sanoa mitään juonen todellisista ansioista. Saattaa olla, että Boyaku no Senritsu muuttuu jo muutaman jakson jälkeen miinuksen sarjaksi, mutta käännös parempaankaan päin ei ole mahdoton. Joka tapauksessa kannattaa pitää silmänsä auki.

Vaikutelma: 0

Dan Doh!!

Arvio perustuu sarjan kahteen ensimmäiseen jaksoon

On sitä animaatiota oudommistakin aiheista tehty, joten golfin peluun aloittavista lapsista kertova sarja ei sekään tullut suurempana yllätyksenä. Urheiluanimella on pitkät perinteet, ja yleensä tietyt kaavamaisuudet löytää jokaisesta genren tuotoksesta. Urheilusta on helppo tehdä viihdyttäviä sarjoja, jotka ovat välillä ihan kivaa katsottavaa, mutta joista jää kuitenkin puuttumaan syvällisempiä aineksia. Jos kaavaakaan ei ole onnistuttu toteuttamaan kunnolla, silloin voi alkaa huolestua. Dan Doh!! on varoittava esimerkki.

Dan Doh!! on monella tapaa huono. Ensimmäisenä sarjasta huomaa varmaankin kehnohkon 3d-animaation, joka sulautuu sarjan piirroksiin kuin Martin Luther King Klu Klux Klanin vuosikokoukseen. Seuraavaksi tajuaa, kuinka huolimattomasti Dan Doh! on ohjattu: tapahtumat tuntuvat varsinkin ensimmäisessä jaksossa kiirehdityiltä, mutta katsojalle tulee tylsää joka tapauksessa. Mielenkiinnottomat hahmotkaan eivät vakuuta. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä nousee esille riittämätön budjetti, joka sentään onnistunee kirvoittamaan camp-suuntautuneesta yleisöstä muutaman kuivan naurahduksen. Ensimmäisen jakson huulisynkkaa väisteleviä viimeisiä minuutteja voisi käyttää opetusvideona siitä, mitä animaatiolle käy rahan loppuessa. Toisessa jaksossa ongelmat näyttävät olevan onneksi hieman paremmin kurissa, mutta se ei muuta sarjaa miksikään. Vannoutuneet golf-fanit saattavat viihtyä sarjan parissa, mutta muita se ei lajin kimppuun houkuttele.

Vaikutelma: -

Jagainu-kun (Dogtato-kun)

Arvio perustuu sarjan ensimmäiseen jaksoon

Kolme minuuttia ei ole kovin paljon. Kolmessa minuutissa ei ehdi kirjoittaa previkkaa, opetella jonglööraamaan tai keittää perunoita. Kolmessa minuutissa voi kuitenkin katsoa yhden Jagainu-kunin jakson. Kun on tehnyt päätöksensä tuon kolmeminuuttisen katselusession toteuttamisesta, pitää hyväksyä se tosiasia, että mielikuva vihanneksista ei tule enää koskaan olemaan samanlainen.

Jagainu näyttää sijoittuvan selvästi lastenanimen puolelle. Se kertoo ylisöpösti piirretyistä otuksista, jotka ovat puoliksi vihanneksia ja puoliksi eläimiä. Päähenkilön virkaa hoitaa perunan ja koiran risteytys Jagainu, joka kääntyisi vapaasti suomentaen Koipotuksi. Muita sarjan hahmoja ovat mm. Siipottu sekä Kurktipu. Ensimmäisen jakson juoni keskittyy lähinnä Koipotun ja Siipotun välisen suhteen tutkimiselle. Kahden puolieläimen tapaaminen johtaa päällisin puolin hyvin hellyttävään tapahtumasarjaan, joka saa katsojan kuin katsojan hyvälle tuulelle. Imelyys on käsinkosketeltavaa.

Ulkoasun ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, sillä Jagainuun on kätketty syvällisiä viestejä, jotka antavat itse kullekin katsojalle päänvaivaa. Minä tulkitsen Jagainua yhteiskuntakriittisenä sarjana, joskin myös muunlaiset tulkinnat ovat varmasti mahdollisia. On ihmeellistä, miten paljon ajatuksia muutaman yksinkertaisesti piirretyn viivan taakse voikin kätkeytyä. Sarja ottaa kovan startin heti alussa, kun Koipottu kierii mäkeä alas miltei tappaen viattoman toukan. Ainoa syy kierimiseen oli se, että siten Koipottu pystyy liikkumaan nopeammin. Yhteys nykyajan sairaalloiseen liikennekulttuuriin on niin selkeä, ettei sitä tarvitse tyhmällekään selittää. Koipottu ei edes näytä tuntevan suurempaa syyllisyyttä pahoista teoistaan, vaan jatkaa ylipirteää vaellustaan muina miehinä. Toukkakin näyttää suhtautuvan tilanteeseen sangen pinnallisesti, ja vain ihailee Koipotun komeaa häntää. Selitys on kuitenkin helppo löytää, sillä kaikkihan tietävät, kuinka pahasti toukat pystyvät suojattomia perunoita vahingoittamaan. Psykopaattinen ötökkä hautoo salassa julmaa kostoa, joka rikkoo ihmisyyttä vastaan vielä pahemmin kuin Koipotun vastuuton törmäily.

Jos tuossa ei vielä ollut tarpeeksi järkyttäviä aineksia, sarja jatkuu Siipotun ja Koipotun kyseenalaisen rakkaussuhteen esittelyllä. Koipottu ihastuu heti ensimmäiseen naispuoliseen lajinsa henkilöön, johon vain sattuu törmäämään. Perunakoiran päämäärä on selvä, jos suhteeseen heittäydytään tällä tavalla täysin epäröimättä. Koipottu himoitsee pelkkää seksiä, ja veikkaisin, että tulemme näkemään vielä aikamoisen välienselvittelyn Siipotun ja Koipotun suhteen kariuduttua. Elämän pinnallisuutta korostetaan myös toisella tavalla, kun treffeille lähtiessä ulkonäkö on ehdoton pääasia. Perverssinä yksityiskohtana Koipotun ja Siipotun käyttämät koristeet ovat eläviä perhosia. Ehkä sarjasta voi löytää kannanoton myös turkisten ja keinomateriaalien taisteluun? Fiktiivisessä sarjassa kravatit ja rusetit vain liihottelevat käytön jälkeen irstaasti tiehensä kuin julmana pilaversiona minkkien sielujen kohtalosta. Kaiken kruunaa vielä perinteisten sukupuoliroolien korostaminen. Pidetään itsestäänselvänä, että vahva miespuolinen Koipottu suojaa heikompaa naispuolista Siipottua sateelta.

Jagainu-kun on mielenkiintoinen sarja, joka järkyttää varmasti monia sitä pohtimaan asettuneita katsojia. Nyky-yhteiskunnan lisäksi voi olla huolestunut myös sarjaa mahdollisesti katsovista lapsista, jotka eivät vielä osaa tulkita Jagainua oikein. Heihin sarja saattaa toimia julmia arvoja ajavana aivopesuna. Ehkä vihanneseläinten esiinmarssi pyrkii myös tällä keinolla järkyttämään meitä. Pitää vahtia tarkkaan, mitä lapsensa oikein antaakaan katsoa.

Vaikutelma: +

Kyou Kara Maou

Arvio perustuu sarjan kolmeen ensimmäiseen jaksoon

Ihan hilpeä fantasiakomedia.

Vaikutelma: 0

Madlax

Arvio perustuu sarjan kolmeen ensimmäiseen jaksoon

Bee Train teki sen taas. Kuten viime vuoden Avengerista muistamme, loistavaa jälkeä aikaansaanut animaatiostudio voi tipahtaa huipulta huolestuttavan nopeasti. Madlaxissa kierrätetään jälleen samaa vanhaa kaavaa parilla uudella elementillä. .hack//SIGNia ja Noiria seurannut tuntee kuviot turhankin hyvin: mukaan on saatu mahdutettua niin kylmä naistappajahahmo kuin niin hirvittävän mystinen ja kiinnostava joka jaksossa piipahtava pikkutyttö. Ylimääräisenä bonuksena sarjaan on otettu hieman sotatematiikkaa, mutta loppuun asti koluttu aihe ei jaksa juuri kiinnostaa. Musiikin käyttö on samalla tavalla hieman yli vedetyn tyylikästä kuin studion edellisissä tuotannoissa, joskin pientä parannusta epäonnistuneelta vaikuttaneeseen Avengeriin nähden on havaittavissa.

Aivan ansioton Madlax ei sentään ole. Animointi on sarjassa niin upeaa, että se meinasi huijata minut antamaan sarjalle arvosanaksi jopa plussan. Värien käyttö etenkin ensimmäisessä jaksossa on ylitsepursuavan kaunista ja elävää, ja hahmosuunnittelukin toimii poikkeuksellisen hyvin. Vain muutamat turhan impressionistiset taustat ja annos objektiivista tarkastelua tiputtivat minut lopulta maan pinnalle. Paikoittain fanipalveluhtavat asut ja tilanteet auttoivat myös. On suuri harmi, että näinkin loistava CG-työ on tuhottu ontolta vaikuttavalla sisällöllä ja ohjauksen hiomattomuudella. Eikä se Kajiura Yukin musiikkikaan missään nimessä huonoa ole. Sitä on vain jälleen kerran hieman liikaa väärissä paikoissa.

Vaikutelma: -

Mahou Shoujo Tai (Tweeny Witches)

Arvio perustuu sarjan kahteen ensimmäiseen jaksoon

Mahou Shoujo Tain promovideo yllätti kaikki. Lähes täydellinen CG-animaatio loi tyylillisen vaikutelman, joka sai sarjan näyttämään vuoden suurimmalta tapaukselta. Taustat olivat hienoja, kamera-ajot hallitun vauhdikkaita ja sekalaiset otukset juuri sopivan mielikuvituksekkaasti suunniteltuja. Alamäki alkoi kuitenkin pian, kun 10 minuutin jaksonpituus kävi ilmi pari viikkoa ennen sarjan alkamista. Alle vartissa ei ole yleensä rakennettu mitään kovin vakuuttavaa. Poikkeuksiakin on toisaalta nähty, joten Mahou Shoujo Tai päätyi kokeiltavan tavaran listalle. Näin jälkikäteen voi todeta, että valitettavasti pelottavat ennakko-odotukset olivat enemmän kuin oikeassa.

Kaikki illuusiot sarjan hyvyydestä romuttuivat viimeistään toisen jakson aikana. Mahou Shoujo Tai on epäilemättä yksi huonoimmista animeista, mitä Japanissa on tähän mennessä onnistuttu tuottamaan. Ohjaaja ja käsikirjoittaja tuntuvat olleen pahemmanpuoleisessa krapulassa sarjaa tehdessään. Sarjan alun rakenne on täysin päätön puhumattakaan kamerakulmista, jotka hyppivät ympäriinsä satunnaisfunktion määrääminä. Animaatiokin on kuin promovideon parodiaa. Muutaman sekunnin ajan sarjan piirtojälki vakuuttaa, mutta hienovaraisin yksityiskohtien hionta näyttää tapahtuneen puolihuolimattomasti laukaistuilla ydinpommeilla. Kun kuvataideongelmia korostaa vielä huono ohjaus, Mahou Shoujo Taita ei kehtaa sanoa edes välttävästi piirretyksi. Pariminuuttinen promovideo lienee parasta, mitä tästä sarjasta lopulta jää historiaan. Vältä kuin ruttoa.

Vaikutelma: -

Midori no Hibi

Arvio perustuu sarjan kolmeen ensimmäiseen jaksoon

Ecchikomedia on taitolaji, joka käy genren ahtauden vuoksi vuosi vuodelta yhä hankalammaksi. Tissien vilauttelu ja muut sekalaiset nolot tilanteet keräävät kuitenkin aina jonkin verran yleisöä, joten lajityypin kuolemakaan ei ole näkyvissä. Sarjan pitäisi tarjota edes vähän jotain uutta, jotta se jaksaisi oikeasti kiinnostaa. Useimmat pervoilut eivät onnistu, mutta onneksi Midori no Hibi on ainakin jonkinasteinen poikkeus.

Midori no Hibi ei poikkea massasta perusluonteeltaan, sillä erilaiset elementit ovat tuttuja jo 80-luvun sarjoista. Midori no Hibi toikin mieleeni tyylisuunnan vanhan klassikon Ranman, jossa toiminnan ja komedian välillä vallitsee samantapainen tasapaino. Viiden jakson taistelut lienevät sentään onneksi historiaa. Komiikkakin on tällä kertaa ihan oikeasti hyvää, ja erityisesti vitsien ajoitus on kohdallaan. Jo perusasetelman silkka kierous aiheuttaa aikamoisen shokin, joka kantaa helposti muutaman ensimmäisen jakson yli. Midori no Hibi on rehellisen perverssi sarja, jonka suora lähestymistapa tuntuu omituisella tavalla terveeltä kaiken epämääräisen pikkuhousujen vilauttelun jälkeen. Oikean käden käsite kerää hyvin mielenkiintoisia mielleyhtymiä sarjaa katsottaessa. Pitää vain toivoa, ettei sarja myöhemmin sorru epätoivoiseksi draaman vääntämiseksi. Genren ystäville Midori no Hibin arvosana on ehdoton plussa, muille vahvahko nolla. Jos sarjasta ei tule liian pitkä, jopa tällainen paatunut körmy kuin minä saattaa katsoa sen loppuun asti.

Vaikutelma: 0

Monster

Arvio perustuu sarjan neljään ensimmäiseen jaksoon

Monster on mangana sieltä paremmasta päästä, ja niinpä siihen perustuva animaatio on vuoden hypetetyimpiä japanilaisia TV-ohjelmia. Päällisin puolin siirtyminen mangasta animeen onkin tapahtunut sangen sujuvasti. Alkuperäinen piirtotyyli on osattu säilyttää hienosti, tuotantoluvut ovat korkeat ja sarja ei ota juonen suhteen törkeitä vapauksia. Naoki Urasawan sarjakuvat tuppaavat vielä paranemaan jatkuvasti loppua kohden, joten leuan kaksi kertaa tipauttavat juonenkäänteet ovat vain ajan kysymys.

Animella on kaksi ongelmaa, jotka hieman haittaavat sen ansiokkuutta. Tärkeämpi niistä on mangaakin vaivaava lievä epäuskottavuus, joka johtuu osaksi hiomattomasta rytmityksestä ja tapahtumien kehnosta alustamisesta. Taustatyö Urasawalla on sinällään ollut hienosti hallussa: tarinaan vahvasti liittyvät lääketieteen koukerot ja Saksan tilanne 1990-luvulla tuntuvat ainakin näin maallikon silmissä huolellisesti tutkituilta. Urasawa ei ole kuitenkaan hallinnut juonen lisäksi muita tarinankerronnan alueita aivan yhtä hyvin, ja vauhtiin pääsemisessä menee aikaa. Genre on realistinen trilleri, joten uskottavuusongelmien painokerroin on vielä aika lailla tavallista korkeampi.

Toinen ongelma on sarjan turhuus. Mangasta ei ole muutettu juuri mitään, joten miksi tutustua samaan juttuun TV-ohjelmana alkuperäisen sarjakuvan sijaan. Hyvän uusintaversion ei pitäisi pelätä omillaan seisomista. Sarjan pelastuksena toimivat mieleenpainuvat hahmot, jotka iskevät animeversiossa jopa mangaakin paremmin. Monsterissa vähän väliä piipahtava tarkastaja Lunge sormiliikkeineen on varmasti yksi kaikkien aikojen parhaista fiktiivisistä henkilöistä, ja animoituna suorastaan pelottavan elävä. Ääninäyttelijävalinnat ovat osuvia ja tuovat hahmojen luonteen hyvin esiin. Huolimatta ongelmistaan Monsteria ei voi olla sanomatta hyväksi sarjaksi. Vaikka aluksi suhtauduinkin hienon mangan animeversioon hieman kylmästi, se onnistui jo muutaman jakson jälkeen voittamaan minut puolelleen.

Vaikutelma: +

Tenjou Tenge

Arvio perustuu sarjan kahteen ja puoleen ensimmäiseen jaksoon

Mauskia viihdettä. Ihan huvittava parin jakson ajan.

Vaikutelma: -