Hectigo.net
Suomeksi / in English
Muutan. Uusi osoite on oletus.fi. Hectigo.net pysyy toiminnassa toistaiseksi.

Eroon tavarasta

Romua

Rojua kertyy. Jos ihmisessä on vähänkin keräilijän vikaa, sitä kertyy vielä enemmän. Omat hyllyni notkuvat DVD:istä, CD:istä ja erilaisista peleistä, ja joukossa on myös kaikenlaista muuta pientä tilpehööriä. Kiellän kuitenkin olevani materialisti. Kun törmäsin vähän aikaa sitten Time-lehden artikkeliin, jossa puhuttiin elämästä vain sadan tarkoin valitun esineen turvin, jokin loksahti kohdalleen. Tavara on turhaa ja pinnallista, ja sen kokoajat alkeellista porukkaa. Kohoaminen materian yläpuolelle buddhalaismunkin tavoin on ylevä ja käytännöllinen päämäärä, vaikka elämäntapa muutoin olisi kuinka hedonistinen tahansa. Kokosin itselleni kokeeksi listan, mitkä sata esinettä pitäisin elääkseni mukavasti - suosittelen myös sinulle sunnuntai-illan ratoksi. Herättää ajatuksia siitä, mikä elämässä lopulta on tärkeää. Myös ptmanin suosittelema Paul Grahamin artikkeli aiheesta on lukemisen arvoinen.

En ole kerännyt levykokoelmaani sen takia, että haluaisin hyllytilalle käyttöä, vaan sisällön takia: haluan katsella elokuvia, kuunnella musiikkia ja pelata. Suurin osa kirjoistani on tullut luettua vain kerran. Kerään kokemuksia, en tavaraa. Muoviset läpyskät siistissä rivissä eivät ole lopulta kovin olennainen osa elämystä, vaan pikemminkin vain tiellä. Joillekin kivasti kiiltelevät pyöreät lätyt muovikoteloissa ovat tärkeitä, ja ymmärrän tämän - on luonnotonta omistaa jotain aineetonta. Väittäisin kuitenkin, että keräilyvietistä on mahdollista myös opetella eroon. Ainakin aineettomasta rahasta on hiljalleen tullut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ja ihmisiä, jotka säilövät setelitukkoja patjansa alle saatetaan pitää vähintäänkin hieman erikoisina. Käteinen raha yleensä on melkoista rahanhukkaa. Käykö CD-levyille joskus vielä samoin? Ainakin uskon ja toivon niin.

Olisi kiva tietää, kuinka paljon esimerkiksi viihdeteollisuuden kuluttama muovi painaa ihmisten ekologisessa jalanjäljessä. Nykyteknologialla se on käytännössä yhtä turhaa kuin paperiset laskut, reseptit ja kuititkin, joista sentään ollaan pikkuhiljaa pääsemässä eroon. Samaa tietä saisivat mennä minun puolestani lopulta myös kirjat, lehdet ja postikortitkin, kunhan lukijalaitteista saadaan tarpeeksi hyviä. Juttu vaan on, että lopulta, ehkä muutaman vuosikymmenen turhauttavan säädön ja kiroilun jälkeen kaikki tulee toimimaan digitaalisessa, liikkuvassa ja täydellisen verkottuneessa maailmassa paljon paremmin kuin mikään nykyään toimii. Kuulostaa insinöörin märältä unelta, ja sellainen se pohjimmiltaan onkin, mutta se on myös totta. Eikä kyse ole pelkästään ekologisista näkökohdista. Paha sanoa, ovatko ne lopulta edes olennainen osa muutosta, vaikka niin toivoisikin. Vaikka muutama perinteinen teollisuudenhaara kuolisikin, ei se välttämättä merkitse voittoa viherpiipertäjille, ellei ihmisten kulutuskäyttäytyminen muutoin muutu. Elektroniikkateollisuuskaan ei ole varsinaisesti tunnettu ylenpalttisesta ympäristöystävällisyydestään.

On tavallaan hienoa elää tällaisina aikoina, kun tekniikka kehittyy nopeasti ja ihmisten käyttäytyminen sen mukana. On virkistävää nähdä asioiden muuttuvan, olla itse osana muutosta ja ajaa sitä eteenpäin. Voi arvailla, mitä tulee tapahtumaan, ja toivoa, että muutos on haluamaansa suuntaan. Juuri nyt päällimmäisenä toivon, että tavaran arvostus ihmisten silmissä laskee sille tasolle, mille se kuuluu. Vaan jos huomenna kaikki on paremmin, miksi kannattaa tänään nousta sängystä? Taipumus elää tulevaisuudenvisioissa on jollain tapaa enemmän kirous kuin lahja, ja toisinaan haluaisin siitä eroon lähes yhtä paljon kuin muoviröykkiöistä ympärilläni. Kylkiäisinä saa myös jatkuvan epävarmuuden tunteen ja huolen suuren mittaluokan uhkakuvista, joille pieni ihminen yksin ei voi yhtään mitään. Vaan siitä ehkä enemmän joku toinen kerta.

Aloitin tavarasta eroon hankkiutumisen myymällä pois DVD:itä ja CD:itä, joita en kaipaa. Seuraavaksi vuorossa ovat elektroniikkaromu ja vanhat aikakauslehdet. Epäilen suuresti, että joskus pääsisin 100 esineen tavoitteeseen, mutta ajattelutapa kannattanee pitää mielessä. Ainakin muuttamisesta tulee sen hitusen verran helpompaa.

- hectigo 2008-08-03, viimeksi muokattu 2008-08-04

Kommentit

Hmmm, minulla tulee 100 esinettä kevyesti täyteen jo kirjoista ja sarjakuvista. Niistä en kuitenkaan tahtoisi millään luopua, vaikka onnistuisihan lukeminen teoriassa monitoriltakin. Siinä ei silti vain ole samaa fiilistä, jolloin lukukokemus (ainakin minun tapauksessani) kärsisi. Mutta jos ei kirjoja, sarjakuvia, DVD- ja CD-levyjä oteta huomioon, taidan tulla jo nyt toimeen alle 100 esineellä. Soluasuntoni nähneet tietänevät, mitkä ovat minun tärkeimmät esineeni. =D EIKU PERHANA! Vaatteet ja taiteiluvälineet vielä mukaan, tietenkin! Ei olekaan niin helppoa. Jospa tyydyn toistaiseksi viemään vain roskat ja vanhat lehdet pois...

- miizou 2008-08-04

Loistavaa tekstiä. Itselläni on vähän samanlaisia ajatuksia (tavarasta eroon) herännyt varsinkin nyt muuton yhteydessä. Pitäisi "päästää" uuteen asuntoon vain todella tarvitsemiaan tavaroita. Lisäksi suosittelen http://paulgraham.com/stuff.html , ellet ole jo lukenut. Palle

- ptman 2008-08-04

Avot sille mangakustantamolle, joka ensimmäisenä keksii ruveta myymään tuotteitaan sähköisessä muodossa. Helpottaisi hyllytilasta kärsivien elämää kympillä, kun mangansa saisi lukea ja säilöä jonnekin netin syövereihin. Olisi ihan toimiva idea kaikessa sarjakuvassa. Kirjoja sen sijaan tuskin jaksaisin lukea näytöltä ja muutenkin luen niitä usein paikoissa, joissa sähköisiä vempeleitä ei ole kädenulottuvilla. En kutsuisi sinua materialistiksi mitenkään päin ja hörähdin lievästi "notkuvien hyllyjen" kohdalla. Ne eivät ole notkumista nähneetkään, trust me :)

- kyynarpaa 2008-08-06

Kommentit pois päältä