Hectigo.net
Suomeksi / in English
Muutan. Uusi osoite on oletus.fi. Hectigo.net pysyy toiminnassa toistaiseksi.

Koottuja ajatuksia

Vapusta ja teekkareista

Muistan vapun 2005, kun vietin sitä Tampereen keskustassa ensimmäistä kertaa. Oli fuksivuoteni TTY:llä, ja kuvittelin vielä olevani teekkari. Tiedäthän, sellainen tyyppi joka viettää vappua kaupungilla, jonkin verran humaltuneena sekä haalariin ja hattuun sonnustautuneena. Silloinkin olin kuitenkin jättänyt juomat nauttimatta, eikä minulla ollut teekkarilakkia. Kun tunnelma oli ylimmillään ja lakituksen hetki yöllä viimein koitti, kaduin muutaman hetken verran päätöstäni jättää kallis hattu ostamatta. Tunne meni kuitenkin nopeasti ohi, eikä kestänyt lopulta kovin kauaa, ennen kuin valinta tuntui varmasti oikealta. Kun vaihdoin koulutusohjelmaa tietotekniikkaan, myös uusi haalari jäi hankkimatta. Tammerkoskessa en ole koskaan käynyt kastautumassa. Jos näiden ulkoisten seikkojen yhdistelmä tekee minusta kanssaopiskelijoitteni silmissä vähemmän kunnollisen teekkarin, niin tehkööt.

En oikeastaan edes pidä teekkareista. Tämä saattaa vaikuttaa sikäli ristiriitaiselta, että tiukasti määritelmän mukaan olen edelleen itsekin sellainen, mutta en ole koskaan oikein kokenut stereotyyppistä opiskelijakulttuuria omakseni. Nykyään Tampin myyjät Tampereen katukuvassa vapun aikaan lähinnä ärsyttävät. Lopulta kaikkia Suomen teekkareita yhdistää kuitenkin vain yksi asia: kiinnostus tieteeseen tai tekniikkaan, ja sekin saattaa joskus olla turhan laveasti sanottu. Totta kai minuakin kiinnostaa tekniikka, mutta vain yhtenä asiana muiden joukossa. Tietotekniikan opiskelunkin koen lähinnä mahdollisuutena kehittää loogista ajatteluaan ja ratkaista haastavia ongelmia, en niinkään koneiden kanssa pelehtimisenä. Toisaalta ohjelmointi on myös näppärä väline tehdä monenlaista taidetta, joka taitaa edelleen olla ykkönen kiinnostuksen kohteitteni joukossa.

Tänä vappuna en tehnyt oikeastaan mitään erikoista. Lähinnä istuin kotona koneen ääressä, opiskelin huvikseni pikkaisen typografiaa, pelasin Team Fortress 2:sta ja katselin Desperate Housewivesia. Tosi on. Kyllähän se pikkuisen jäi harmittamaan, että etukäteen vapunaatoksi kaavailemani mukava ilta erittäin mukavan naishenkilön seurassa jäi sairastapauksen takia väliin, mutta siihen pitäisi riittää myöhemminkin mahdollisuuksia. Kaupungille menemättä jättäminen ei harmita näin jälkikäteen hiukkaakaan. Yksi teekkarivappu elämässä on minulle enemmän kuin tarpeeksi.

Joskus tunnen oloni koululla suorastaan häiritsevän ulkopuoliseksi, kun osallistumiseni paikalliseen opiskelijaelämään on mitä on. Mitään suurempaa identiteettikriisiä asiasta lienee kuitenkin tässä vaiheessa turha kehittää. Joka tapauksessa nautin omalla tavallani opiskelusta ja elämästä, sekä odotan innolla tulevaa siirtymistäni työelämään. Tietotekniikka vaikuttaa kaikin puolin hyvältä alalta tehdä töitä, ja muille harrastuksille saa kyllä järjestettyä aikaa tarpeen mukaan, kuten tähänkin asti. Mitään pakottavaa syytä viettää opiskeluaikaansa tunnetun kaavan mukaan ei ole, ja hyvä niin.

- hectigo 2008-05-06, viimeksi muokattu 2008-05-06 - kommentteja: 0

Unelmien tärkeydestä

Viitisen kuukautta sitten kirjoittelin siitä, miten päädyin tähtäämään pelisuunnittelijan ammattiin. En silloin vielä arvannutkaan, kuinka lähellä ajatuksen toteutuminen halutessani olisi - nyt alan yritys Tampereelta on tehnyt minulle työtarjouksen, jossa toimenkuvaan sisältyisi ohjelmointia, graafista suunnittelua ja heti alkajaisiksi myös sitä kaikkein eniten tavoittelemaani, siis pelisuunnittelua. Mukana olisi kaikki pienen yrityksen tarjoamat edut, mitä kuvitella saattaa: joustoa jokaisessa mahdollisessa asiassa, näköalapaikka yrityksen sisäiseen sielunelämään, monipuoliset työtehtävät ja motivoiva työilmapiiri. Työpanoksellani olisi merkitystä, ja voisin olla varma, että yrityksen toiminta ei kompastele ainakaan byrokratiaan tai kommunikaation puutteeseen.

Edessä on kuitenkin valinnan paikka, sillä myös toinen firma haluaisi minut täksi kesäksi töihin. Kyseessä on vähän suurempi, muttei kuitenkaan liian suuri suomalainen tietotekniikkapulju. Homma tarjoaisi opiskelijalle varsin hyvät työsuhde-edut ja ennen kaikkea mahdollisuuden viedä omaa osaamistaan eteenpäin. Kandidaatin- tai diplomityön tekeminen yrityksen puitteissa olisi helppoa, ellei jopa suotavaa. Mieleni tekisi suorastaan ottaa vastaan molemmat työpaikat, mutta tämä tuskin kummankaan puolesta onnistuisi, joten tällä kertaa on tyydyttävä yhteen. Tupla-mainosten syvällinen viisaus ei siis aina auta.

Jo tähän mennessä olen kuitenkin oppinut työtä hakiessani ainakin jotain: on tärkeää asettaa itselleen tavoitteita. Jos tähtää korkealle, harvoin kaatuu ainakaan naamalleen maahan. Minusta ei välttämättä tule seuraavaa Shigeru Miyamotoa, mutta seuraava Goichi Suda tai Ken Levine saattaisi näillä näkymin tullakin. Joka tapauksessa vain taivas on rajana, eikä ole mitään syytä tähdätä yhtään sen matalammalle. Yhden, pienemmän unelman toteutuminen lisää aina tunnetta siitä, että toistenkin unelmien kohdalla saattaisi onnistaa. Parhaassa tapauksessa syntyy positiivinen kierre, jossa itsevarmuus, osaaminen ja tavoitteiden toteutuminen ruokkivat toinen toisiaan, ja sekös jos mikä on miellyttävää.

- hectigo 2008-03-19, viimeksi muokattu 2008-03-19 - kommentteja: 1

Puhe puolesta elämästä

Half-Life 2:ssa Gordon Freeman yrittää pelastaa maailman sanomatta sanaakaan. Aiheesta on Internetissä väännetty vitsi jos toinenkin, mutta asetelman huvittavuus aukesi minulle kokonaisuudessaan vasta aivan hiljattain. Videopelien ulkopuolisen maailman pelastajille - siis poliitikoille ja aktivisteille - puhe on kuitenkin tärkein yksittäinen työkalu. Barack Obama tuskin voittaisi demokraattien esivaalia sorkkaraudan tai raketinheittimen avulla, vaikka ajatusleikkinä idea kiehtookin.

Jos haluaa pelastaa galaksin, keskustelupainotteinen Mass Effect lienee siis todenmukaisempi arvaus sankarin toimintatavoista kuin Halo 3 tai Half-Life 2. Sanan säilä jyrää plasmapyssyt armotta lakoon, ja hyvässä lykyssä saattaa saada naistakin. Pelin ainokainen - ja varsin hyvällä maulla toteutettu - seksikohtaus herättikin jenkeissä melkoisen kohun. Muiden pelien päähenkilöillä ei käy yhtä hyvä flaksi: Master Chief on sinkku, ja Alyxkin tuntuu hengaavan Gordon Freemanin seurassa ainoastaan olosuhteiden pakosta. Mihinkäs siitä pakenet, jos kaikki pelimaailman reitit yhtä lukuunottamatta on aina hitsattu kiinni? Vaikka seuraa tarjoaisikin väkivaltainen ja tuppisuinen MIT-nörtti, on sekin sitä paitsi parempi vaihtoehto kuin vihamielisten avaruusolentojen kyborgisoima miliisi.

On tavallaan kummallista, kuinka korkeita arvosanoja Half-Life 2:n tapainen peli saattaa lehdistöltä saada. Totta kai kokemus on pirun siisti, mutta sen arvo osana laajempaa kulttuuria on lähestulkoon olematon. En keksi yhtäkään filosofista tai yhteiskunnallista kysymystä, johon peli ottaisi kantaa, ja juonenkuljetuksenkin kanssa on vähän niin ja näin. Toki Half-Life 2 sijoittuu dystopiseen tulevaisuuteen, jonka voisi mieltää George Orwellin 1984:n tapaiseksi kannanotoksi. Olennaista kuitenkin on, että pelin helvetin ovat luoneet ulkopuoliset, siis tässä tapauksessa avaruusoliot. Ihmiskunta on pelissä pelkkä uhri, jonka osaksi jää pyristellä sankarillisesti vastaan. Ehkä joskus pelkkä tunnelmakuvaus riittää.

Esimerkiksi Portal onnistuu hommassa kuitenkin paljon paremmin. Koko pelin voi käsittää vertauskuvallisena ja riemukkaana kamppailuna epäinhimillistävää ja luonnotonta yhteiskuntajärjestystä vastaan, ja tässä tapauksessa myös mykkä päähenkilö sopii kuvaan. <subject name here> ei puhu, koska Aperture Sciencen laboratoriossa ei ole ketään, kelle puhua (ehkä yksi kuutio). Half-Life 2:n ansioksi voidaan laskea, että se vei eteenpäin videopelien tarinankerronnassa tarvittavaa tekniikkaa - ehkä nyt on vihdoin tullut myös sisällön vuoro?

Loppukevennykseksi vielä Half-Life 2 -henkistä tarinankerrontaa parhaimmillaan. Sivistyneimmät lukijoistani ovat varmaan tämän jo nähneetkin.

- hectigo 2008-03-17, viimeksi muokattu 2008-03-17 - kommentteja: 3

Markkinatalouden lapset

Lelutehdas

Disney-kanavalla ei ole muita mainostaukoja kuin se, joka kestää 24 tuntia vuorokaudessa. Mikki Hiiri -firma rakentaa kanavalla omaa brändiään kuin lumipalloa, joka vuorenrinnettä alas vyöryessään nappaa mukaansa kaiken tiellensä osuvan. Kaikki on perheystävällistä, hauskaa ja puhdasta. Jos Disneylandissa pudotat kädestäsi roskan, se poimitaan ja heitetään roskakoriin ennen kuin se on osunut maahan. Vastuu ja ristiriidat ovat vieraita käsitteitä. Joskus laatta lentää vuoristoradassa, mutta sehän on vain osa hauskanpitoa.

Lapsilla on helppo tehdä rahaa. Lapsille voidaan myydä ylihinnoiteltuja Happy Mealeja muovikrääsän kylkiäisenä, mutta lapsia voi käyttää hyväksi myös myyntitiskin toisella puolella. Kukapa ei olisi joskus ostanut partiopojalta tai koululaiselta ylimääräistä joulukalenteria tai purkillista isoisän piparkakkuja? Ainakin rahat menevät ihan hyvään tarkoitukseen. Nykyään pikkulasten kiertely ovelta ovelle lienee tosin vähentynyt, kun hyväksikäyttäjien kuvitellaan vaanivan joka nurkan takana. Oikeita lukuja en tiedä, mutta olen hyvä vetämään faktoja fiilispohjalla hatustani.

Surullisin lasten hyväksikäyttötapaus liittyy kuitenkin länsimaisen tietoyhteiskunnan tulevaan romahdukseen. Uusien säädösten myötä Internetin vapaan tiedonvälityksen murentaminen lastensuojelun varjolla on saatu käyntiin myös Suomessa. Kansanedustaja Jyrki Kasvin sanoin käyttöön on otettu "ennakkosensuuri, jota kukaan ei valvo, joka perustuu salaiseen listaan, josta ei voi valittaa." Ne, jotka oikeasti etsivät kyseenalaista materiaalia, toki vain katoavat maanalaisiin verkkoihinsa - joko Internetin sisälle salaa rakennettuihin tai takaisin perinteisiin menetelmiin. Viranomaiset saavat lisäkiireitä suodattimien ylläpidosta, ja todellinen lastensuojelutyö laiminlyödään resurssien puutteessa. Asiaa ei tosiaankaan olla mietitty ihan loppuun asti. Ennen kaikkea tällainen kehitys pilaa tulevaisuuden - juuri sen tulevaisuuden, jota tämä yhteiskunta yrittää lapsiaan varten rakentaa.

- hectigo 2008-02-18, viimeksi muokattu 2008-03-15 - kommentteja: 0

Rahasta

Rahan olemus on sellainen asia, mitä tulee aina toisinaan mietittyä. Mikäli asiaa lähestyy tunteiden näkökulmasta, raha vaikuttaa kylmältä ja tarpeettomalta asialta. On vanha klisee väittää, että raha olisi pelkkiä numeroita, mutta kuka tahansa järkevä ihminen näkee, että tämä on silkkaa hölynpölyä. Rahan ongelma on se, että sitä ajatellaan pelkkinä numeroina. Samalla tavalla vastuksen resistanssi on pelkkä numero, mutta kun sen sijoittaa asiayhteyteensä, saadaankin rakennettua leivänpaahtimia, levysoittimia ja tietokoneita.

Pohjimmiltaan raha ei ole ainakaan pahaa. Raha on vain menetelmä, jolla voidaan laittaa resursseja arvojärjestykseen. Se on samalla tapaa neutraali asia kuin tiede. Tiedemiehet keksivät atomipommin, mutta myös ydinvoimalat sekä penisilliinin, ja pohjimmiltaan tiedekin on vain menetelmä, jolla laitetaan asioita järjestykseen. Etiikka on asia erikseen. Samaan tapaan rahalla voidaan kyllä mitata ihmisen tekemän työn arvoa, ihmisen arvoa kokonaisuutena taas ei. Hienommaksi väännettynä rahan isoin ongelma on se, että rahaan liittyvä arvokäsitys saattaa eriytyä liikaa siitä, mitä se oikeasti edustaa, ja tapahtuu omituisia asioita. Vanhoja taidemaalauksia myydään rikkaille keräilijöille miljoonilla dollareilla, ja samaan aikaan nykyään uutta taidetta tekevät kitkuttavat valtion tukiaisilla, teostomaksuilla ja satunnaisilla pätkätöillä. Tämä ei taatusti ole esimerkiksi taiteen kehityksen kannalta edullista. On kuitenkin hankala sanoa, missä kohtaa mahdollinen moraalinen kömmähdys tarkalleen on tapahtunut.

Näen hyvin olennaisena sen, että rahaan liittyviä mekanismeja tutkitaan ja yritetään jatkuvasti parantaa. Esimerkiksi tekijänoikeuksiin liittyvien rahavirtojen ohjailu on ollut viime aikoina puheenaiheena. Mielenkiintoinen idea on myös Suomessa Vihreiden ajama kansalaispalkkajärjestelmä. Vastikkeettoman perustoimeentulon tarjoaminen kaikille kansalaisille on erityisesti vähentyneen byrokratian ja kansakunnan stressin kannalta edulliselta vaikuttava ajatus. Kysymys on lähinnä siitä, minkälaisessa tilanteessa homma saattaisi degeneroitua silkaksi kommunismiksi. Toisaalta järjestelmässä olennaisinta lienee määrittää nimenomaan se kansalaisuuspuoli oikein, ettei rahaa lipsahda aivan kenelle tahansa halukkaalle maailmassa. Mitään globaalia laiskureiden paratiisia Suomesta tuskin kannattaa rakentaa. Joidenkin mielestä maa lienee sellainen jo nyt.

Joka tapauksessa minä kannatan kansalaispalkkajärjestelmää. Ihmiset tuskin lopettaisivat työntekoa, vaikka vuokra ja makaronit maksettaisiin jonkun toisen työllä heidän puolestaan. Nykyiseen tyyliin kun näyttää kuuluvan, että pitää olla vähintään 32 tuuman taulu-TV ja kaksi autoa, että voi olla onnellinen. Toisaalta en ole sosiologi, psykologi tai edes ekonomi, joten ehkä minun olisi parempi vain pitää turpani kiinni. Olen kuitenkin myös demokraattisen ja ennen kaikkea jokseenkin vapaat tiedonvälitysmahdollisuudet tarjoavan valtion kansalainen. Onhan se huvittavaa kuvitella käyttävänsä valtaa, vaikka ei asioista mitään tietäisikään. Vähän niin kuin Tanja Karpela, vai Saarelako se nykyään on.

- hectigo 2008-02-15, viimeksi muokattu 2008-02-17 - kommentteja: 2

Uudemmat uutiset Vanhemmat uutiset