Calamari Union
Ohjaaja: Aki Kaurismäki
Käsikirjoittaja: Aki Kaurismäki
Valmistumisvuosi: 1985
Maa: Suomi
IMDB: Calamari Union
Aki Kaurismäen uusia elokuvia pidetään yleisesti ottaen hieman vaikeasti lähestyttävinä. Mies vailla menneisyyttäkin keräsi kotimaassa katsojia vasta, kun Cannesin palkinto oli plakkarissa. Kirjakieliset repliikit ja omituinen huumori saattavat olla joillekin hankalaa sulatettavaa, mutta vuoden 1985 todelliseen häröilypommiin verrattuna nyky-Kaurismäet ovat suorastaan konservatiivisia elokuvia. Calamari Unionissa mennään eikä meinata.
Legenda kertoo Calamari Unionin teosta mielenkiintoisia tarinoita. Kaurismäki käsikirjoitti leffaa sen tuotannon edetessä, ja monesti kohtauksen repliikit valmistuivat vasta juuri ennen kuvauksia. Ottoja ei turhaan tuhlailtu, ja muutenkin meininki vaikuttaa olleen varsin railakasta. Tämä näkyy leffasta selvästi päälle päin - Calamari Unioniin ei pysty suhtautumaan kuin tavalliseen juonelliseen elokuvaan. Tarina ja henkilöhahmot poukkoilevat sinne tänne, päähenkilöitä kuolee sattumanvaraisen oloisesti ja oudot tapahtumat seuraavat toisiaan. Jos Calamari Unionia haluaisi luokitella, sitä tuskin voisi tituleerata muuksi kuin arkisen surrealistiseksi tajunnanvirtaelokuvaksi.
Calamari Union on Suomessa ainoa lajissaan. Toista samanlaista ei ole, joten vertailua mihinkään on hankala suorittaa. Tämä lienee kuitenkin elokuvan suurimpia vahvuuksia. Elokuvasta paistaa läpi puhdas luomisen ilo, ja dialogin reteät sutkautukset jaksavat huvittaa kerta toisensa jälkeen. Eräänlainen puolittainen parodiointi vanhoista Hollywood-genreistä on vahvasti läsnä. Tyypillisen klassiset kohtaukset saavat pikantteja mausteita mitä omituisimmista tapahtumista, ja katsojan pää on nopeasti pyörällä.
Elokuvan juonessa ei ole kovin paljoa paljastettavaa. Aivan elokuvan alussa Helsingin ahdistaviin lähiöihin jumittunut miesjoukko päättää riskeerata kaiken ja lähteä matkalle kohti Eiraa. Tie onnelliseen kaupunginosaan on tuntematon, pitkä ja kivinen, mutta suuria saavutuksia ei voi olla ilman suuria ponnisteluja. Erilaiset ihmiset lyöttäytyvät yhteen, uhraavat kaiken omistamansa ja lähtevät tavoittelemaan parempaa huomista. Yksi yhdistävä tekijä miehillä on - heidän kaikkien nimensä on Frank. Tietyssä mielessä elokuva tuo mieleen Tarantinon Reservoir Dogsin; elokuvissa on yhteisiä elementtejä. Löytyy joukko omituisesti nimettyjä miehiä, heillä oleva yhteinen ongelma sekä kieroutunutta huumoria. Tarantinon esikoinen valmistui seitsemän vuotta Calamari Unionin jälkeen, joten Kaurismäelle voi tässä mielessä nostaa hattua aikaansa edellä olemisesta.
Näyttelijäkaartiin kuuluu monia sittemmin kuuluisia henkilöitä. Pirkka-Pekka Petelius, Mato Valtonen, Kari Väänänen, Martti Syrjä sekä Sakari Kuosmanen ovat kaikki eri Frankien roolissa. Näyttelijäntyö on tasaisen laadukasta kautta linjan, ja tehostaa entisestään elokuvan jo sinällään todella omituista tunnelmaa. Miehet heittävät päättömiä repliikkejään jotenkin kumman luonnollisen oloisesti, ja tuovat persoonallisia hahmoja hienosti esille.
Aivan oman mainintansa ansaitsee elokuvan musiikki. Tyylikäs jammailu istuu elokuvaan kuin nappi otsaan heti alusta lähtien. Musiikki sulautuu hyvin taustalle ja korostaa tunnelmaa, eikä sitä käytetä liikaa. Loistava musiikin käyttö on Kaurismäen elokuville yleensäkin tyypillistä, mutta hienosta esimerkistä tässä siltikin puhutaan. Muutenkin elokuva on äänen ja kuvan osalta hyvin tasapainossa. Mustavalkoinen hillitty tyylikkyys toimii.
Jos Calamari Unionia edes yrittää ymmärtää, siitä on hankala löytää pahaa sanottavaa. Tässä mielessä voidaan puhua jo mestariteoksesta. Elokuvan lähestyminen ei ole missään nimessä helppoa, mutta leikkiin mukaan heittäytyvälle katsojalle sillä on paljonkin tarjottavaa. Loogisen etenemissuunnan puuttuminen häiritsee vain hieman, eikä saman Frank-vitsin loputon toistaminenkaan kovin paljoa elokuvaa satuta. Calamari Union on olennaisilta osin elokuva, jonka tekijöillä on ollut helkutin hauskaa, eikä osa ilosta voi olla tarttumatta katsojaankin.
Olli Etuaho